Turvassa tiellä

LC Vähäkyrö mukana Turvallisen mopoilun koulutushankkeessa

Uutinen koulutushankkeesta Suomen lions-liiton sivuilla

Mopoja on Suomessa vuoden 2012 tilastojen mukaan 287 105 ja mopoautoja 10 548. Varsinkin skoottereiden myynti on kasvanut huikeasti, ja tytöt ovat ottaneet tuon menopelin omakseen.

Mutta asialla on kääntöpuolensa. Liikenneturvan tilastojen mukaan kymmenkunta nuorta kuolee joka vuosi mopo-onnettomuuksissa, ja noin tuhat sata 15 - 16 -vuotiasta mopoilijaa loukkaantuu.

Lions-liiton vuosikokousessa 2013 päätettiin ottaa yhdeksi lähivuosien Lions-aktiviteetiksi Turvallisen mopoilun koulutushanke. Hankkeessa pyritään kouluttamaan jokaisessa Suomen Lions klubissa vastuullinen kouluttaja, joka vie turvallisen mopoilun teoriakoulutuksen yläkoulujen kahdeksasluokkalaisille.Ensimmäinen kouluttajakoulutus järjestetään 28.3.2014 Kuopiossa.

Koulutuksessa halutaan lisätä nuorten ajajien omaa tahtoa valita turvallisimmat ajotavat. He oppivat tarkkailemaan toimintaansa, ja vähentämään sitä kautta ajamisen riskejä.

Projekti ajoittuu pääosin maalis-toukokuulle, kun lumet sulavat ja mopokuume iskee, mutta sitä voi toteuttaa toki muulloinkin.

- Yhteistyö lionsklubien kanssa on tervetullutta. Sillä saadaan hienolle asialle valtakunnallista kattavuutta, AKK-Motorsportin Jani Backman toteaa.

- Ja meillä on monella paikkakunnalla myös moottorikerhon jäseniä, jotka ovat mukana kouluttamassa, sekä radat, joita voi käyttää harjoitteluun.

- Valmistelut ovat edenneet vauhdilla, kertoo hankkeen operatiivinen yhteyshenkilö Jouko Inkeroinen.

Kolulutusohjelma toteutetaan yhteistyössä Lions-liiton, AKK Motorsportin sekä Liikenneturvan kanssa.